tagLeijonien vastustajalle jättipotti – jäätävän kova NHL-vahvistus tulee MM-kisoihinNashville Predatorsin tähtipuolustaja matkaa MM-jäille. jaatallentaa
Uuden Suomen ja Kauppalehden suuri vaalitentti keskiviikkonaKatso suora lähetys Uuden Suomen ja Kauppalehden eurovaalitentistä tästä jutusta keskiviikkona.
PÖRSSI: Helsingin pörssi yhä nousuvireessä – Tutkimustulokset kirittävät Faronin osakettaHelsingin pörssin yleisindeksi nousi vuoden korkeimpiin lukemiin yli 10 400 pisteen.
HS-analyysi | Vain elämää -sarjassa on nähty narreja, orpoja ja rakastajia, mutta tulevalla kaudella on jättimäinen ongelmaTulevan Vain elämää -kauden artistit lähtevät liikkeelle heikoista lähtökohdista, mutta kenties he yllättävät, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Jussi Lehmusvesi.
Laaja tutkimus paljasti: Liikunta saattaa hoitaa masennusoireita joskus paremmin kuin pelkkä lääkitysPelkkä kehotus lähteä lenkille ei kuitenkaan toimi. Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsasen mukaan tärkeintä on löytää itselle mieluisa liikkumismuoto.
Anna Abreu julkaisi kesäisen kuvan terassiltaan – sitten kommenttikentässä alkoi tapahtuaAbreu poseeraa kesäisissä tunnelmissa kotinsa takapihalla.
Miia Sillman paljasti ilouutisen – Maria Huntington innoissaan: ”Ihan unelma” Aamulehti Tampereen Pyrinnön väreissä urheillut Miia Sillman kertoo odottavansa vauvaa puolisonsa Konsta Koskelan kanssa. Sillman julkaisi iloisen uutisen maanantaiaamuna Instagramissa. ”Meillä on ollut tähdet kohdillaan ja odotetaankin tätä ihmettä syksyllä syntyväksi. Elämä osaa yllättää sillä parhaimmalla tavalla”, hän kirjoittaa. Sillman kertoi Instagram-tarinoi ..........

Jalkapallo | Aitio: HJK antoi potkut Ferran Sibilalle – Toni Korkeakunnas palaa päävalmentajaksiVeikkausliigan kriisiseura HJK päätyi kovaan ratkaisuun, uutisoi Aitio.
Ivalon tulva katkaisi viisi tietä, mutta huippu on saavutettu – Tornion-Muonionjoella vesi nousee vieläSään viilentyminen pienentää tulvahuippuja Lapissa, mutta pitää vedenpinnan korkealla useamman päivän.
35-vuotias perheenäiti surmattiin kotiinsa Porissa – kuvat: Näin tapposyytetty käyttäytyy oikeudessaMiehen epäillään surmanneen 35-vuotiaan naisen tämän asunnossa aamuyöllä 5. helmikuuta Porin Pietniemessä. Taposta syytetty mies tuotiin oikeuteen maanantaina aamulla.
Laitaoikeiston ja liberaalien välille repesi trilleri – Venäjä-kohuista lisää löylyäKesäkuun vaaleissa nähdään tiukka kamppailu liberaalien ja Putin-vireisen laitaoikeiston välillä. Kumpi voittaa, kun peliä häiritsevät kiusalliset vakoilukohut?
Viikon osake: Näillä keinoilla lääketukkuri Oriola voisi nousta suosta – Analyytikot uskovat osakkeeseen yhäLääketukkuri Oriolan historialliset näytöt saavat toivomaan, että seikkailujen sijaan yhtiö keskittyisi ydinliiketoimintoihinsa. Analyytikot uskovat yhä yhtiöön, vaikka osakkeessa ei nousuvaraa käytännössä olekaan.
Kommentti | Tuleva Dyyni-sarja saa kysymään, onko jokaista menestysteosta jatkettava loputtomiinDyyni-universumiin sijoittuva sarja avaa mystisen uskonlahkon tarinaa. Mutta onko jokaista universumia laajennettava loputtomiin, kysyy kulttuuritoimittaja Arla Kanerva.
Miia Sillman paljasti ilouutisen – Maria Huntington innoissaan: ”Ihan unelma”Urheilu-uransa lopettaneen Miia Sillmanin kevääseen on kuulunut isoja muutoksia.
Suomi ja Britannia allekirjoittavat julkilausuman strategisesta kumppanuudestaValtiot myös julistavat Venäjän aiheuttavan suorimman ja huomattavimman uhan Euroopan rauhalle ja vakaudelle.
Uutuuskirja Ulvilan surmasta: Mysteerimiehen vinkki auttoi Anneli Aueria vapautumaan murhasyytteestäAsianajaja Juha Manner kertoo kirjassaan Suomen tunnetuimpiin rikostapauksiin kuuluvan Ulvilan surman taustoista puolustuksen näkökulmasta.
Wall Street hellii nyt kiinalaisyhtiötä, joka lupaa kaikille miljardöörin ostovoimaa – Näin halpakaupan uudet tähdet uivat sijoittajan taskuunHalpatavaran verkkokaupat Temu ja Shein ovat aggressiivisen somemarkkinoinnin ansiosta raivanneet itselleen paikan suomalaistenkin kuluttajien tietoisuudessa. Myös pörssissä ne haluavat uida nimenomaan länsimaisten sijoittajien taskuun.
HS-analyysi | Petteri Orpo on pian vuoden ajan kertonut, että hallitus ei leikkaa sotesta – Se ei pidä paikkaansaHallitus on päättänyt esimerkiksi karsia sosiaalihuollon palveluvalikoimaa. Tällainen päätös on ilman muuta leikkaus, kirjoittaa Helsingin Sanomien politiikan toimittaja Veera Paananen.
Venäjä | Pakotelistalle päätynyt ”Venäjän sankari” nousi Leningradin sotilaspiirin johtoonSuomen viereistä sotilaspiiriä johtamaan on nimetty pakotelistalla oleva Aleksandr Lapin, jonka väitetään uhanneen rintamalta vetäytyneitä venäläissotilaita aseella. Lapinin nimi on liitetty myös Itä-Ukrainassa alas ammuttuun MH17-lentoon.
Muista täydentää veroilmoitus viimeistään huomenna – määräpäivä koskee noin 1,6 miljoonaa ihmistäYleisimpiä ilmoitettavia tietoja ovat työmatkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimiskulut.
Tärkeä määräpäivä pian 1,6 miljoonalla suomalaisella – ethän unohdaYleisimpiä ilmoitettavia tietoja ovat työmatkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimiskulut.
Pörssisähkön keskihinta nousee viikonlopun miinuslukemistaKalleimmillaan sähkön hinta käy aamulla noin 4,21 sentissä kilowattitunnilta.
Kolumni | Tapparalta poikkeuksellista tykitystä – kaksi asiaa kiinnittää huomion Ellei ihmeitä tapahdu, Tappara lähtee syyskuussa kauteen suurimpana mestarisuosikkina. Keskushyökkääjä Julius Mattila saapuu Tapparaan Lukosta, jonka kapteenina Mattila toimi. Kuva: Toni Repo / Aamulehden arkisto 8:00 Aamulehti Tappara tarjoili kannattajilleen roimasti herkkua viime viikolla. Sopimuskarkkia tarjoiltiin maanantaista sunnuntaihin viikon jokaisena päivänä. On tav ..........

Nämä Sampolan opiston alat voisivat muuttaa Hiedanrannan uuteen kulttuurikeskittymään Opetusta jää joka tapauksessa myös Sampolaan, kertoo rehtori Maija-Liisa Gröhn. Tampereen kaupunki suunnittelee Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle 30 000 neliön kulttuuritehdasta. Näihin tiloihin tulisivat muun muassa musiikkioppilaitos, työväenopisto, kirjasto, tarinatalo, galleria ja 1 200-neliöinen tapahtumasali. Kuva: Jukka Ritola / Aamulehden arkisto 8:15 Aamulehti ..........

Serlachius-kartanolla Mäntässä avautui Naamiot-näyttely – Ihmisellä on kautta aikojen ollut tarve piilottaa identiteettiään Mäntässä on esillä laaja ja kiinnostava katsaus naamioihin ja niiden merkityksiin. Naamiot-näyttelyssä on esillä keramiikkaa, maalauksia, veistoksia, valokuvia, videoita ja tekoälyn avulla tehtyjä teoksia. Kuva: Sirkka Iso-Ettala 8:27 Naamioita on käytetty kautta historian eri kulttuureissa lukuisiin tarkoituksiin. Niitä esiintyy myös taiteessa. Serlachius-kartanolla Mänt? ..........

Uusi asuinalue alkaa nousta virran rantaan Nokian keskustaan – ”Sinne ei todellakaan tule valkoisia tasakattotaloja” Uusi asuinalue sijoittuu Nokia-yhtiön historiallisille maille. Rakennusyhtiö JM Suomen maanhankintajohtaja Markku Kemppainen sanoo, että Tampereella saa panna tuhansia euroja lisää neliöhintoihin ennen kuin sieltä saa asunnon vastaavanlaiselta paikalta vesistön ääreltä. Nokia-yhtiön maille Nokian kartanon tuntumaan nousee asuinalue noin tuhannelle asukkaalle. Nokia-yhtiöll? ..........

Puolustusvoimien kouluttajiakin opettanut erämies Ilkka Seikku kertoo, miten selviytymisreppu pakataan – Kaikki tarvittava mahtuu kolmeen kiloon Erätaitoja yli 20 vuotta opettanut Ilkka Seikku toteaa, että jokaisen kriisin myötä ihmisten kiinnostus erätaitoja kohtaan kasvaa. Sastamalalainen Ilkka Seikku on viihtynyt luonnossa koko ikänsä, ja myös opettanut erätaitoja muille jo yli 20 vuoden ajan. Kompassi on tärkeä apuväline, sillä ihmisillä on luontainen taipumus kiertää esimerkiksi puu aina samalta puolelta, jo ..........
Iranin hallitus vahvistaa presidentti Ebrahim Raisin kuolleen Helikopteri paloi Reutersille puhuneen viranomaislähteen mukaan onnettomuudessa täysin. STT Iranin hallitus on vahvistanut presidentti Ebrahim Raisin kuolleen. Virallisessa lausunnossa vakuutetaan, ettei presidentin kuolema vaikuta millään tavalla Iranin hallinnon työskentelyyn. BBC:n mukaan Iranin valtiollinen uutistoimisto IRNA on myös julkaissut turmapaikalta Punaisen puolikuun ..........

Saako Tampereen maauimalassa varata radan omalle porukalleen? Tampereen maauimalassa käy ryhmiä, jotka omivat itselleen radan. Kysyimme, saako näin tehdä. Tampereen maauimalasta ei saa varata ratoja niin, että muut eivät voisi tulla samalle radalle. Kuvassa maauimala toukokuussa vuosi sitten. Kuva: Vilhelmiina Penttilä / Aamulehden arkisto 7:42 Aamulehti Tampereen maauimalassa näkee säännöllisesti ryhmiä, jotka ottavat jonkin 50 metri ..........

Wikileaks | Luovutetaanko Julian Assange Yhdysvaltoihin? Oikeudenkäynti jatkuu BritanniassaOikeuden käsittely alkaa maanantaina kello 12 Suomen aikaa.
Parisuhde | Kuoriiko kumppanisi sinulle appelsiinin? Vastaus kertoo suhteen tilasta, väittää Tiktokissa leviävä teoriaKuoriiko kumppanisi sinulle appelsiinin, jos pyydät? Tiktok-videoiden mukaan vastaus kertoo suhteen tilasta. Paripsykoterapeutti suhtautuu testiin varauksella ja antaa tilalle rakentavamman harjoituksen.
Monen bisnesnaisen luottovaatettaja Mycoko lopettaaElina Vihersaari lopettaa vaatekauppansa ulkomaille muuton vuoksi. ”Tämä on ollut oma visio alusta lähtien, ja sellaisena se myös päättyy”, hän sanoo.
Ura | ”Ikinä en ollut tietokonetta edes avannut" – Jarkko Varvio hyppäsi suoraan työelämän syvään päätyyn ja johtaa nyt miljoonafirmaaLeijonasuuruus Jarkko Varvio ei ole jäänyt katumaan lyhyeksi jäänyttä NHL-uraansa.
Poliisi sai kaksi kamera-autoaan takaisin käyttökuntoon – sakottaminen tuplaantui hetiTutkimme, missä kunnissa poliisin automaattikamerat tuottivat eniten maksuseuraamuksia. Tilasto paljastaa yllättäviä kärkisijoja sekä alueen, jossa sakottaminen yli kaksinkertaistui.
Apteekkariliitto varoittaa rajusta konkurssiaallostaHallitusohjelmaan ja julkisen talouden suunnitelmaan kirjatut säästöt voivat Apteekkariliiton mukaan ajaa jopa 40 prosenttia apteekeista konkurssiin.
Järvenpään ravintola-ammuskelussa uusi epäilty – miehen rankkoja rikoksia yhdistää yksi hyytävä seikkaMurhan yrityksestä epäillyn miehen taustalta paljastuu vakavia väkivallantekoja. Mies on kantanut asetta aiemminkin.
Juvan mönkijäonnettomuudessa vakavasti loukkaantuneet eivät käyttäneet kypärääJuvan onnettomuus on jo toinen toukokuussa sattunut vakava mönkijäonnettomuus.
Tutkimus: Useampi kuin joka seitsemäs yhdeksäsluokkalainen sähkötupakoiSähkötupakointi eli vapettaminen on syrjäyttänyt nuorten keskuudessa perinteisen tupakan.