Lasten ja nuorten musiikkikilpailussa kuultiin oppilaiden itse säveltämiä ja sovittamia kappaleita. Kolmatta kertaa järjestetty kisa oli tänä vuonna suositumpi kuin koskaan.
Mio Turriago lauloi ja soitti kitaraa kappaleellaan Egocentric. Aksel Haukkala kuului kilpailun omaan house bändiin, joka oli mukana muutamilla kappaleilla. Kuva: Arttu Timonen / Aamulehti
19:03
Aamulehti
Ta ..........
tagNuorten musiikkikilpailu huipentui Tampereella – katso kuvat kaikista esityksistä ja Tavara-aseman tunnelmasta Lasten ja nuorten musiikkikilpailussa kuultiin oppilaiden itse säveltämiä ja sovittamia kappaleita. Kolmatta kertaa järjestetty kisa oli tänä vuonna suositumpi kuin koskaan. Mio Turriago lauloi ja soitti kitaraa kappaleellaan Egocentric. Aksel Haukkala kuului kilpailun omaan house bändiin, joka oli mukana muutamilla kappaleilla. Kuva: Arttu Timonen / Aamulehti 19:03 Aamulehti Ta .......... jaatallentaa
Anja ja Hilkka saivat outoja vaatimuksia hollantilaisfirmalta – ”Piirteitä, jotka ovat kiinnittäneet viranomaisen huomion”Palvelusta on tehty kymmeniä valituksia. Siinä on ”piirteitä, jotka ovat kiinnittäneet viranomaisen huomion”.
Kommentti | Leijonat on käsittämättömässä tilanteessa MM-kisoissaNäistä kisoista uhkaa tulla yksi kaikkien aikojen hämmentävimmistä leijonaturnauksista, kirjoittaa urheilutoimittaja Ville Touru.
”Iran tarvitsee aikaa saadakseen rivit suoriksi”, arvioi professori Hannu JuusolaSpekulaatiot sabotaasista jäävät vähäisiksi, sillä olosuhteet olivat onnettomuuden aikana hankalat, arvioi ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela.
Onnettomuudet | Henkilöauton kuljettaja kuoli Suutarilassa, törmäsi pysäköityyn kuorma-auton perävaunuunOnnettomuus on tapahtunut ilmeisesti yön tunteina.
Esikoulu | ”Siinä ei ole mitään järkeä” – Viisivuotiaiden opetus kerää kovaa kritiikkiäEsiopetusta halutaan laajentaa viisivuotiaisiin, osa asiantuntijoista kyseenalaistaa sen hyödyt.
Veroruuvi kiristyy – Nämä asiat yritysten on tehtävä ennen sitäPetteri Orpon (kok) hallituksen pöydällä on alkavalla viikolla lisäbudjettiesitys. Arvonlisäverotuksen kiristys on keskeinen palanen vuoden toisessa lisäbudjetissa.
Georgia uhkaa pudota Putinin syliin kuin ohimennen – ”Meistä tehdään kiireellä Valko-Venäjää”Eurooppa-mielinen Zurab Tchiaberashvili vieraili Tallinnan turvallisuuskonferenssissa ja kyseli, nukkuuko maailma taas ohi Georgian kohtalonhetkien, kuten tapahtui elokuun 2008 sodassa.
Puihin jäi riippumaan lehtiä poikkeuksellisen runsaasti talven ajaksi – suurta vahinkoa ei ole voinut tulla, arvioi tutkijaRuskeita edelliskesän lehtiä näkyi puissa pitkälle kevääseen. Jos silmut eivät ole vahingoittuneet, varsinkin kotimaisilla lajeilla on kaikki hyvin.
50 vuotta sitten | Giscard d’Estaing voitti niukasti Aamulehti julkaisee joka päivä otteet kahdesta jutusta 50 vuoden takaa. 20. toukokuuta 1974 kerrottiin muun muassa Ranskan presidentinvaalien tuloksesta ja sairaaloiden lomittajapulasta. Oikeiston ehdokas Valery Giscard d’Estaing otti johtoaseman Ranskan sunnuntaisten presidentinvaalien tuloslaskennan alkuvaiheissa, ja tietokone-ennusteiden perusteella hänestä tulee Ranskan seuraa ..........

Valtiollinen media: Iranin presidentti kuollutJo aiemmin kerrottiin, että turmapaikalta ei löytynyt eloonjääneitä. Nyt Iranin valtiollinen media vahvistaa presidentti Ebrahim Raisin kuoleman.
Valtiollinen media: Iranin presidentti kuollutJo aiemmin kerrottiin, että turmapaikalta ei löytynyt eloonjääneitä. Nyt Iranin valtiollinen media vahvistaa presidentti Ebrahim Raisin kuoleman.
Tyytymättömät maanomistajat hakevat lisää korvauksia timanttikaivoshankkeen haitoistaKaksi maanomistajaa katsoo, että timanttikaivoksen koelouhinnat ovat aiheuttaneet heidän maillaan Kaavilla suuremman haitan kuin mitä on korvattu. Asian ratkaisee maaoikeus.
Oikeudenkäynnit | Muusikko Redraman oikeudenkäynti alkaa, syytetään huume- ja dopingrikoksistaRap-artisti on myöntänyt rikkoneensa lakia ja toimineensa väärin.
Presidentti Ebrahim Raisi oli Iranin äärikonservatiivinen johtajaEbrahim Raisi ehti toimia Iranin presidenttinä vuodesta 2021 lähtien. Häntä pidettiin maan hengellisen johtajan ajatollah Khamenein todennäköisenä seuraajana.
Tarja Halonen paljastaa Efter Niossa asiat, jotka olivat naispresidentille yllättävän vaikeita: ”Ne jutut on suunniteltu miehiä silmällä pitäen”Presidentti Tarja Halonen on vieraana maanantain Efter Nio -ohjelmassa.
Golf | Xander Schauffele voitti PGA:n mestaruuden ja teki major-turnausten historiaaTokion olympialaisten kultamitalisti oli aiemmin sijoittunut major-turnauksissa kaksitoista kertaa kymmenen parhaan joukkoon.
Nuorukainen kuoli julmalla tavalla Vantaalla – uhrin tuttavalle vaaditaan elinkautistaRikosnimike koveni esitutkinnassa taposta murhaksi. IS seuraa oikeudenkäyntiä Vantaalla.
18-vuotias Tesla-kuski aiheutti naisen kuoleman Helsingissä – lohduttomat kuvat turmapaikaltaAuringosta häikäistynyt turmakuski kuvaili, kuinka yhtäkkiä oli tuntunut kuin iso kivi olisi osunut auton tuulilasiin.
Tuomarilta uskomattoman härskiä toimintaa – ei enää asiaa kentilleTuomarin pilli lähti pysyvästi naulaan.
Meistä jokaisella on jokin unelma – Näin sen jäljille pääsee Jokaisella on jokin kestounelma, vaikka emme sitä aina tiedosta. Unelma on suurempi asia kuin tavoite. Kun löytää unelmansa, ymmärtää paremmin itseään. Joskus oma kestounelma löytyy vasta sitten, kun lähtee jotain tavoitetta kohti. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehden arkisto 6:30 Monesti ajattelemme, että unelmat olisivat tarkkoja asioita, joita meidän pitäisi elämässämm ..........

Tappara-ikoni oli aikaansa uhmannut hahmo, joka poltti ketjussa – Pekka Marjamäki sai Neuvostoliiton legendan vapisemaan ja toisen raivostumaan Pekka Marjamäki oli 1975 jääkiekon MM-kisojen paras puolustaja, eikä hänen lämärinsä veroista ollut Suomessa. Mutta kun muut lähtivät ammattilaisiksi, ”Marja” jäi Tampereelle ja pelastuslaitokselle. Pekka Marjamäki (vas.) Tapparan vaihtopenkillä huippuvuonna 1975. Kasvoilla tuttu virne, kädessä pelätty maila. Kuva: Esko Sala 6:30 1950-luvun Tampereen Petsamon kaupun ..........
Unescon maailmanperintökohteeseen haetaan taas rakennuskieltoa – syynä asemakaavoituksen venyminenVanhan Rauman rajoitettu rakennuskielto on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Uusi asemakaava ei ole vieläkään valmis.
Jos Inga Magga huohottaa etäkokouksen aikana, hänellä on siihen pätevä syyKirjailija Inga Magga sumplii thainyrkkeilytreenit luovasti muun arjen sekaan. Harjoituksiin hän meni vielä päivä ennen kuin lähti synnyttämään kolmatta lastaan.
Opiskelu | Laajat läsnäolopakot lähiopetuksessa ovat ammattikorkeakouluissa harvinaisia – Kerro kokemuksistasi HS:n kyselyssäPohjois-Savossa uskotaan ennemmin kannustukseen kuin pakkoon. Tampereella opiskelijat näyttävät viihtyvän lähiopetuksessa hyvin.
Aiotteko listautua pörssiin? Perinteinen perheyhtiö vastaa napakasti”Koska minulla on kolme lasta, osakkeitteni arvon on kolminkertaistuttava ennen kuin jätän ne perillisilleni”, sanoo vuonna 1883 perustetun Bernerin uusi hallituksen puheenjohtaja.
Huoli hyytyneestä asuntorakentamisesta jatkuu Tampereella: Nyt esitetään isoa leikkausta rakennuslupamaksuun Kuluvana vuonna Tampereella on aloitettu toukokuun alkuun mennessä 309 uuden asunnon rakentaminen. Aamulehti Tampereella esitetään rakennuslupamaksun huomattavaa alentamista määräajaksi, jotta asuntorakentamisen aloituksia saataisiin vauhditettua. Asia on päätettävänä 21. toukokuuta Tampereen yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaostossa. Esityksenä on, että uusi ..........

Matias Mäkirannan kolumni: Uskallatko kouluttautua ammattiin, joka automatisoidaan kymmenen vuoden päästä?Ammatillinen koulutus ”köyhtyy”. Nuoria työnnetään vimmalla yrityksiin käytännön oppiin, mutta tulevaisuuden murros vaatii, että opittaisiin opiskeluvalmiuksia, Mäkiranta pohtii.
Huvila ja huussi -mökin erikoinen kolmiomuoto jännittää jopa sisustusarkkitehtiäKolmiomökki saa uuden ilmeen Huvila ja huussi -kauden viimeisessä jaksossa.
Asiantuntija lataa: Kukaan ei ole aidosti lojaali PutinilleVain harvat ovat turvassa, kun Venäjällä käynnistyy valtataistelu. Venäjä-asiantuntijat Luke Harding ja Mark Galeotti arvioivat IS:lle, ketkä ovat vaarassa arvaamattomassa valtapelissä. Hardingin mukaan Venäjä toimii mafian periaatteella, jonka mukaan kenestä tahansa voidaan hankkiutua eroon.

Ella ikuisti hellyttävän näyn Rovaniemellä – ”Siis kattokaa, miten söpöä!”Ella Pulkkinen näki jotain erikoista työpaikkansa pihalla Rovaniemellä. Orava perhe yritti päästä katolle, mutta pennut eivät osanneet vielä kiivetä. Oravaemo kantoi poikasia tavalla, joka ihastutti sekä Ellaa että Tiktokiin ladatun videon yleisöä.

Irtokoirat tappavat poroja ja aiheuttavat niille keskenmenoja Pohjois-Lapissa – näin toimit, jos törmäät irtokoiraanKoirien kiinnipitoaikana poronhoitaja saa tappaa koiran, jos se on ainoa tapa estää koiraa vahingoittamasta poroja. Porovahingot nousevat helposti tuhansiin euroihin.
Painostus Volkswagenin suunnasta oli suurta, mutta Skoda pani hanttiin – tältä näyttää lopputulosSkoda Kodiaqissa nähdään uudenlaista ajoergonomiaa, joka pesee käytettävyydellään jopa emo-Volkswagenin.
Näillä aloilla työttömyys uhkaa syventyä, ennakoi Akavan Pasi SorjonenTyömarkkinoilla on nähty jotain sellaista, mitä kaikki ekonomistit ihmettelevät, sanoo Kauppalehden Viikon vieras, Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
Viktor Orbán ajaa PS:n ahtaalle – Kuviosta ”kolaus perussuomalaisten arvostelukyvylle”?Riikka Purra puhuu ”vaihtoehtoisista ratkaisuista” Orbán-ongelman ratkaisemiseksi, mutta mitkä ovat oikeasti puolueen vaihtoehdot? Akatemiatutkija Timo Miettinen arvioi, mihin tilanne johtaa.
Vantaa | Poliisi tutkii: Kaksi autoa paloi pysäköintialueellaTulipalo oli vaarassa levitä myös muihin autoihin pysäköintialueella.
Tamperelainen valomainosfirma iski jättipottiin Tammerneon uskoo liikevaihdon voimakkaaseen kasvuun. Metrokylttien sopimus on 4+4-vuotinen. Tammerneonin toimitusjohtaja Timo Mattila (oikealla), myyntijohtaja Marko Mäkitalo (vasemmalla) ja tuotantojohtaja Marko Kolehmainen esittelevät mallikappaletta, jolla yritys voitti kilpailutuksen Tukholman metron opastekylteistä. Sopimus tuo yhtiölle kovaa kasvua liikevaihtoon. Kuva: Ossi A ..........

Maija-Liisa Peuhu, 82, kärsi vuoden piinallisista oireista –vasta sitten tajuttiin, mistä on kyseNäyttelijä Maija-Liisa Peuhun long covid -oireet jatkuivat vuoden. Nyt hän voi hyvin ja odottaa uutta kesää.
Ravitsemusterapeutti kertoo, miten leipää voi syödä ilman pelkoa painonnoususta – tarkista nämä asiatEtenkin moni laihduttaja välttelee leipää, mutta onko siihen syytä? Ravitsemusterapeutti vastaa.
Kommentti: Leijonat on käsittämättömässä tilanteessaNäistä kisoista uhkaa tulla yksi kaikkien aikojen hämmentävimmistä leijonaturnauksista, kirjoittaa Ville Touru.
Yllättävä hakemustulva varhaiseläkkeelle – näin käy, jos ottaa osaeläkkeen 61-vuotiaanaOsittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen (ove) hakemusmäärät lähes tuplaantuivat alkuvuonna. Kyseisen eläkkeen alaikäraja nousee ensi vuonna.
Apteekit | Apteekkariliitto: Hallituksen leikkaukset uhkaavat viedä 40 prosenttia apteekeista konkurssiinHallitus kaavailee muun muassa itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista.
Mökkeily | Näin kesämökillä voi tienata omat kesälomarahatVuokramökeille on juuri nyt paljon kysyntää. HS kysyi asiantuntijoilta, millaiset mökit kiinnostavat ja mitä pitää ottaa huomioon, jos aikoo laittaa mökkinsä vuokralle.
Taantuma väistyy ja talous elpyy, arvioi nyt myös tämä suomalaisyhtiö – ”Loppuvuoden mittaan positiivisia uutisia alkaa virrata lisää”Perheyhtiö Berner on tänä keväänä huomannut, että talous kääntyy parempaan suuntaan. Monialakonsernilla on hyvä suhdannetuntuma.
Opiskele näitä aloja, jos haluat rikastua – 4 kirjainta yhdistää ”suurimpia voittajia”Tietyt koulutukset erottuvat muista varmimpina reitteinä vaurauteen, paljastaa Ilta-Sanomien selvitys Suomen kovatuloisimpien opiskelutaustoista. Asiantuntija kertoo, mikä ominaisuus huipputuloisissa korostuu enemmän kuin ennen.