Suomalainen talojen treffipalvelu on saanut kansainvälistä huomiota
Britannian puolustusministeri kehottaa Saksaa lähettämään ohjuksia Ukrainaan
www.is.fi
Saksan liittokansleri Olaf Scholz on toistaiseksi estänyt Taurus-ohjusten lähettämisen.
Verottajalta varoitus 1,6 miljoonalle suomalaiselle – Toimi heti, jotta vältyt seuraamuksilta
kauppalehti.fi
Jos veroilmoitus jää täydentämättä tai korjaamatta, seuraukset voivat olla ikäviä.
Tuomiot | Mies löi uhria pyöränsatulalla ja teippasi sukan tämän suuhun
www.hs.fi
Viisikymppinen mies pahoinpiteli toisen miehen julmalla tavalla. Syynä oli uhrin mukaan väärennetty 50 euron seteli.
Kysymys EU:n vallankäytöstä jakaa – vihreät ja PS aivan eri mieltä: ”Silloin Suomella ei olisi mitään mahdollisuuksia vaikuttaa”
https://www.uusisuomi.fi/api/feed/v2/rss/us
Kysyimme meppiehdokkailta vaalikoneessa, pitäisikö EU:n luopua päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksesta, jotta Viktor Orbánin kaltainen johtaja ei pystyisi jarruttamaan päätöksiä.
Ensimmäiset autot ylittivät Hakaniemen uuden sillan
www.is.fi
Uusi Hakaniemen silta on nyt avattu autoilijoille. Vanhan sillan purkutyöt valmistuvat syksyllä.
Suosikkiräppäri Ibe perui kesän kaikki keikat
yle.fi
Artisti ilmoitti syyksi levon ja toipumisen tarpeen.
Keittokinkku, voileipäkinkku, palvikinkku – tiesitkö, miten tutut leikkeleet todellisuudessa eroavat toisistaan?
www.is.fi
Mitä eroa kauppojen kinkuilla oikeastaan on? Kysyimme valmistajilta.
Iran | Presidentin kuolema käynnistää Iranissa papiston sisäisen valtapelin, arvioivat tutkijat
www.hs.fi
Presidentin kuolema tapahtui hetkenä, jona jännitteet Lähi-idässä haastavat Irania. Samalla Iran on jo aiemmin ollut valmistautumassa vallanvaihtoon.
Timo Vornanen puolustaa IS:lle yökerhon edessä ampumaansa laukausta: ”Tällä kokemuksella sillä tavalla toimin”
www.is.fi
Eduskuntaan palaava Vornanen kertoo hakevansa eroa kansanedustajan tehtävästä, jos hän saa lainvoimaisen vankeustuomion.
Rauhanturvaajat | Suomalaissotilaat palasivat Malista: ”Osaamistanne osattiin arvostaa”
www.hs.fi
Puolustusvoimien osallistuminen Malissa toimineeseen EU:n koulutusoperaatioon päättyi viikonloppuna.
Ukrainalla on kolme ongelmaa, sanoo sotatieteilijä Ilmari Käihkö – Tämä kääntää sotaa Venäjän eduksi
kauppalehti.fi
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö arvioi Uudelle Suomelle myös EU-maiden joukkojen lähettämistä Ukrainaan.
Mies maksoi ostoksiaan elokuvarahoilla Uudessakaupungissa – jäi poliisille kiinni verekseltään
yle.fi
Väärät setelit oli tilattu nettikaupasta. Parikymppistä miestä epäillään rahan väärennöksestä ja väärän rahan käytöstä.
Unkarilaiset parittivat kymmeniä seksityöläisiä Suomessa useiden vuosien ajan
yle.fi
Poliisi on tunnistanut ainakin 60 prostituoitua, jotka ovat tehneet seksityötä parittajan alaisuudessa noin seitsemän vuoden ajan.
Pernilla Böckermanin uusi hiustyyli ihastuttaa
www.is.fi
Pernilla Böckermanin hiukset kokivat muodonmuutoksen.
Suomalaisella drooniteknologialla olisi Naton myötä iskun paikka: kiinalaisten ylivalta arveluttaa kaikkia
yle.fi
Suomalaisen drooniosaamisen kysyntää ovat lisänneet Ukrainan sota ja kiinalaisen teknologian tietoturvariskit.
Ti-Ti Nallen ”äiti” Riitta Korpela jätti Tampereen taakseen – uusi koti löytyi vasta pitkän etsinnän jälkeen
https://www.aamulehti.fi/feed
Vierailimme Ti-Ti Nallen ”äidin” Riitta Korpelan kotona Sastamalassa. Jutussa hän kertoo, miten on uudelle paikkakunnalle kotiutunut ja joko nalletalolle on löytynyt uusi paikka. Ti-Ti Nallen ”äiti” Riitta Korpela kertoo kotiutuneensa Sastamalaan hyvin. Kuvassa hänen sylissään istuu tiibetinspanieli Sera. Kuva: Virpi Starkman 13:57 Kun Ti-Ti Nalle
Suora lähetys kello 17: Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee Hakametsän hallin hämäräbisnesten poikimia toimia
https://www.aamulehti.fi/feed
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää muun muassa vuoden 2023 tilinpäätöksestä. Suora lähetys kokouksesta alkaa kello 17. Aamulehti Nähdäänkö kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantai-iltana iloisia ilmeitä vai synkistääkö kuntatalouden ankea tulevaisuudenkuva tunnelman? Tätä voi seurata kello 17 alkaen Aamulehden verkkosivuilla suorana lähetyksenä
Sähkö | Pörssisähkön hinnan painuminen miinukselle päättyy
www.hs.fi
Viime päivinä hinta on ollut miinuksella.
Festivaalit | Epäjohdonmukaisten tanssiaiset jälleen ongelmissa – ”Liput liikkuvat etanan vauhdilla”
www.hs.fi
Festivaali on tarkoitus järjestää 1.–3. elokuuta, ja siihen on kiinnitetty jo yli 60 esiintyjää.
Tätä mieltä pirkanmaalaiset ovat uudesta digiklinikasta – Erityisesti yhtä ominaisuutta arvostetaan
https://www.aamulehti.fi/feed
Aamulehti kysyi Pirhan uuden digiklinikan käyttäjien kokemuksia. He ovat olleet pääosin tyytyväisiä. Osa kyselyyn vastanneista on kokenut asioinnin hankalaksi tai törmännyt teknisiin ongelmiin. Pirhan digiklinikka avattiin vapun jälkeen 2. toukokuuta. Palvelu toimii sekä hyvinvointialueen verkkosivuilla että mobiilisovelluksella. Kuva: Kati Kallio
Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia, ja tyytymätön kansa saattaa lähteä kaduille
https://www.aamulehti.fi/feed
Presidentinvaalit täytyy järjestää 50 päivän kuluessa. Hannu Juusola arvelee, että ehdolle huolitaan tälläkin kertaa vain konservatiivisia ehdokkaita. STT Supervaalivuoden 2024 kalenteriin on tuloillaan uusi vaalipäivämäärä. Iranissa on perustuslain mukaan järjestettävä presidentinvaalit 50 päivän kuluessa, koska presidentti Ebrahim Raisi on kuoll
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
https://www.aamulehti.fi/feed
Sähkönkulutus kasvoi viime vuoden huhtikuuhun verrattuna. Pörssisähkön keskimääräinen hinta oli huhtikuussa maaliskuuta alemmalla tasolla. Energiateollisuus ry:n sähkötilaston mukaan sähkön arvonlisäveroton hinta sähköpörssissä oli noin sentin halvempi kuin maaliskuussa. Arvonlisäveroton keskihinta oli huhtikuussa 4,89 senttiä kilowattitunnilta. K
Gazan sota | Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä hakee pidätysmääräystä Netanjahusta ja Hamas-johtajista
www.hs.fi
ICC:n syyttäjän hakemus kytkeytyy Hamasin terrori-iskuun ja sitä seuranneeseen Gazan sotaan.
Gazan sota | Gazan rauha karkaa käsistä – Israel jatkamassa sotaa ilman suunnitelmaa
www.hs.fi
Egypti on alkanut empiä rooliaan rauhavälittäjänä Israelin ja Hamasin sodassa. Ilman tulitaukoa sota jatkuu edestakaisena liikkeenä pitkin Gazan kaistaa, eikä välttämättä edes hyökkäys Rafahiin johda Israelin toivomaan lopputulokseen.
Podcast: Maria Huntington kertoo ottaneensa etäisyyttä Lotta Haralaan ikävien juorujen takia
www.is.fi
Lotta Harala ja Maria Huntington kertovat ajautuneensa välirikkoon yhteisen valmentajan puheiden vuoksi.
Lukijan mielipide | Miten tutkijoiden tapaamiseen Venäjällä tulisi suhtautua?
www.hs.fi
Tarja Cronbergiin ja Lasse Heiniseen kohdistuneet seuraamustoimenpiteet ovat hämmentäneet monien kansalaisten mieltä.
PÖRSSI: Metsä Board keulii Helsingissä, annista ilmoittanut Exel painuu
kauppalehti.fi
Helsingin pörssissä tunnelma pysytteli pirteänä maanantai-iltapäivällä.
Saksalainen asevalmistaja valitti Puolustusvoimien rynnäkkökiväärisopimuksesta oikeuteen ja hävisi
yle.fi
Markkinaoikeus antoi päätöksensä käsiaseiden hankinnasta viime perjantaina. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Ihmisoikeusasiantuntija: Sovinnon edellytykset valtion ja saamelaisten välillä ovat heikentyneet
yle.fi
Ihmisoikeusasiantuntija Martin Scheininin laatiman selvityksen mukaan Korkein hallinto-oikeus on vuodesta 2011 alkaen puuttunut alkuperäiskansaoikeuksiin.
Google laajentaa Haminan-keskusta miljardilla eurolla
www.is.fi
Haminan datakeskus laajenee ja sieltä aletaan kerätä lämpöä kaukolämpöverkkoon.
Kaupunkiympäristö | Espoolaisella metroasemalla ollut ilkivaltaa koko sen olemassaolon ajan – rähjäinen ulkoasu ihmetyttää
www.hs.fi
Finnoon metroasema-alueen keskeneräisyys saattaa ruokkia ilkivaltaa, uskoo Espoon kaupunkitekniikan johtaja.
Datakeskukset | Google sijoittaa Suomeen miljardi euroa lisää – tulossa sata uutta työpaikkaa
www.hs.fi
Googlen palvelinkeskus laajenee Suomessa. Samalla Haminan kaukolämpöverkko hyötyy verkkojätistä.
Sähkömarkkinat | EU määrää: Uusiin asuintaloihin on tulossa aurinkopaneelipakko
www.hs.fi
Viikon päästä voimaan tuleva EU:n energiadirektiivi määrää, että jokaiseen uuteen asuintaloon on asennettava aurinkopaneelit tai aurinkokeräin jo vajaan kuuden vuoden kuluttua.
Asiantuntija arvioi, mitä Iranin presidentin kuolemasta seuraa: Edessä voi olla ongelmallinen tilanne
www.is.fi
Kaikki eivät Iranissa itke ”Teheranin teurastajan” kuolemaa, mutta muutosta konservatiivihallintoon ei ole tiedossa, sanoo asiantuntija.
Pörssin ostotarjouksissa näkyy nyt arveluttavia piirteitä – Purmo tuorein tapaus
kauppalehti.fi
Kun ostokohteena olevissa pörssiyhtiöissä halutaan eroon vähemmistöomistajista, näiden etu tuskin painaa tarjoushintaa määriteltäessä.
Rauman Lukko tekee paluun naisten jääkiekkoon – tavoitteena liigapaikka Panelian Raikkaan kanssa
yle.fi
Lukko luopui vuosi sitten paikastaan Naisten Liigassa. Nyt satakuntalainen naisjääkiekko halutaan nostaa pääsarjatasolle takaisin seurojen välisellä yhteistyöllä.
Lääkkeet | Vähittäiskauppa toivoo hallituksen pitävän kiinni apteekkiuudistuksesta – kauppa pitää nykyjärjestelmää tehottomana
www.hs.fi
Apteekkariliiton mukaan hallituksen uudistukset johtavat apteekkien konkursseihin.
Leijonalegenda Jussi Jokinen loistaa nyt tv:ssä – ei ole puhunut Jukka Jalosen kanssa skandaalista 14 vuoteen
www.is.fi
Jussi Jokinen on siirtynyt luontevasti kaukalosta sen laidalle.
Jalkapallo | Irtisanotut Mäki ja Sibila poistuivat yhdessä HJK:n stadionilta – ”Tiedän tehneeni virheitä”
www.hs.fi
HJK:sta potkut saaneen Ferran Sibilan mukaan harmillisinta oli se, että hän ei pystynyt tekemään työtään siten kuin olisi halunnut.
Huomenta Suomi: Tätä kuuluu tv:stä kadonneille Pekka Poudan koirille
www.is.fi
Pekka Pouta on reissannut koiriensa Sinin ja Suvin kanssa Pohjoismaissa.
Suomalaissotilaiden osallistuminen EU:n koulutusoperaatioon Malissa päättyi
www.is.fi
Operaatiossa palveli yhteensä yli sata suomalaista sotilasta vuodesta 2013 lähtien.
Kännykät | Helsingin kaupunki tyrmää poliitikkojen idean kännykkäkiellosta
www.hs.fi
Poliitikot ehdottavat kännyköiden kieltämistä Helsingin kouluissa. Kaupunki kieltäytyy toteuttamasta ehdotusta.
Kela | Omakanta-palvelussa häiriö, sisäänkirjautumisessa ongelmia
www.hs.fi
Iltapäivällä vika oli saatu paikannettua. Työt vian korjaamiseksi jatkuvat yhä.
Suomalaisyhtiö muistetaan Nokian syöksykierteestä, ja sitten se katosi kartalta: Palaa nyt yllätystuotteella
www.is.fi
Suomalaisyhtiön tie on ollut kivinen. Nyt se julkaisee pitkästä aikaa uuden tuotteen.
Jättimäinen veronkorotus tulee pian – Moni suomalainen ”joutuu tinkimään”
https://www.uusisuomi.fi/api/feed/v2/rss/us
Yleisen arvonlisäveron korotus on tulossa voimaan 1. syyskuuta. Sen lisäksi tulee kuitenkin myös toinen alv-korotus. Näiden molempien yhteisvaikutus huolettaa nyt palvelualalla.