Bussia odottanut Alima kertoo joutuneensa rasistisen hyökkäyksen kohteeksi keskellä kirkasta päivää – ”En ole ikinä kokenut tuollaista”
www.is.fi
Videolta käy ilmi, että aggressiivisesti käyttäytynyt mies uhkasi jopa ampua Aliman, joka odotti bussia 11-vuotiaan siskonsa kanssa.
Mitä Iranissa tapahtuu presidentin kuoltua?
www.is.fi
Iranin presidentti Ebrahim Raisi kuoli helikopterionnettomuudessa.
Anja ja Hilkka saivat outoja vaatimuksia hollantilaisfirmalta – ”Piirteitä, jotka ovat kiinnittäneet viranomaisen huomion”
www.is.fi
Palvelusta on tehty kymmeniä valituksia. Siinä on ”piirteitä, jotka ovat kiinnittäneet viranomaisen huomion”.
Renny Harlinin uusi elokuva kerää tyrmäävää kritiikkiä
www.is.fi
Renny Harlinin uusi elokuva on ensimmäinen osa The Strangers -kauhutrilogiasta.
Kommentti | Leijonat on käsittämättömässä tilanteessa MM-kisoissa
www.hs.fi
Näistä kisoista uhkaa tulla yksi kaikkien aikojen hämmentävimmistä leijonaturnauksista, kirjoittaa urheilutoimittaja Ville Touru.
Tv-tähti katosi yllättäen lähetyksistä – karu kuva paljasti nyt syyn
www.is.fi
Tunnetun tv-kasvon poissaolon ikävä syy selvisi.
”Iran tarvitsee aikaa saadakseen rivit suoriksi”, arvioi professori Hannu Juusola
yle.fi
Spekulaatiot sabotaasista jäävät vähäisiksi, sillä olosuhteet olivat onnettomuuden aikana hankalat, arvioi ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Riikka Eela.
Miksi Suomen ykköshevonen starttaa iltaraveissa? Valmentajalla on suunnitelma
www.is.fi
Katse on kotimaassa.
Onnettomuudet | Henkilöauton kuljettaja kuoli Suutarilassa, törmäsi pysäköityyn kuorma-auton perävaunuun
www.hs.fi
Onnettomuus on tapahtunut ilmeisesti yön tunteina.
Esikoulu | ”Siinä ei ole mitään järkeä” – Viisivuotiaiden opetus kerää kovaa kritiikkiä
www.hs.fi
Esiopetusta halutaan laajentaa viisivuotiaisiin, osa asiantuntijoista kyseenalaistaa sen hyödyt.
Veroruuvi kiristyy – Nämä asiat yritysten on tehtävä ennen sitä
kauppalehti.fi
Petteri Orpon (kok) hallituksen pöydällä on alkavalla viikolla lisäbudjettiesitys. Arvonlisäverotuksen kiristys on keskeinen palanen vuoden toisessa lisäbudjetissa.
Georgia uhkaa pudota Putinin syliin kuin ohimennen – ”Meistä tehdään kiireellä Valko-Venäjää”
www.is.fi
Eurooppa-mielinen Zurab Tchiaberashvili vieraili Tallinnan turvallisuuskonferenssissa ja kyseli, nukkuuko maailma taas ohi Georgian kohtalonhetkien, kuten tapahtui elokuun 2008 sodassa.
Puihin jäi riippumaan lehtiä poikkeuksellisen runsaasti talven ajaksi – suurta vahinkoa ei ole voinut tulla, arvioi tutkija
yle.fi
Ruskeita edelliskesän lehtiä näkyi puissa pitkälle kevääseen. Jos silmut eivät ole vahingoittuneet, varsinkin kotimaisilla lajeilla on kaikki hyvin.
50 vuotta sitten | Giscard d’Estaing voitti niukasti
https://www.aamulehti.fi/feed
Aamulehti julkaisee joka päivä otteet kahdesta jutusta 50 vuoden takaa. 20. toukokuuta 1974 kerrottiin muun muassa Ranskan presidentinvaalien tuloksesta ja sairaaloiden lomittajapulasta. Oikeiston ehdokas Valery Giscard d’Estaing otti johtoaseman Ranskan sunnuntaisten presidentinvaalien tuloslaskennan alkuvaiheissa, ja tietokone-ennusteiden perust
Valtiollinen media: Iranin presidentti kuollut
https://www.uusisuomi.fi/api/feed/v2/rss/us
Jo aiemmin kerrottiin, että turmapaikalta ei löytynyt eloonjääneitä. Nyt Iranin valtiollinen media vahvistaa presidentti Ebrahim Raisin kuoleman.
Tyytymättömät maanomistajat hakevat lisää korvauksia timanttikaivoshankkeen haitoista
yle.fi
Kaksi maanomistajaa katsoo, että timanttikaivoksen koelouhinnat ovat aiheuttaneet heidän maillaan Kaavilla suuremman haitan kuin mitä on korvattu. Asian ratkaisee maaoikeus.
Oikeudenkäynnit | Muusikko Redraman oikeudenkäynti alkaa, syytetään huume- ja dopingrikoksista
www.hs.fi
Rap-artisti on myöntänyt rikkoneensa lakia ja toimineensa väärin.
Jari-Matti Latvalalta tiukka viesti Toyotan sählärikuskille
www.is.fi
Takamoto Katsuta jahtaa yhä uransa avausvoittoa rallin MM-sarjassa.
Tällaista tulosta suurimmat sähköverkkoyhtiöt tekevät
kauppalehti.fi
Sähköverkkoyhtiöt tekevä keskimäärin kelpo liikevoittoa. Taustalla muhii riita.
Presidentti Ebrahim Raisi oli Iranin äärikonservatiivinen johtaja
yle.fi
Ebrahim Raisi ehti toimia Iranin presidenttinä vuodesta 2021 lähtien. Häntä pidettiin maan hengellisen johtajan ajatollah Khamenein todennäköisenä seuraajana.
Tarja Halonen paljastaa Efter Niossa asiat, jotka olivat naispresidentille yllättävän vaikeita: ”Ne jutut on suunniteltu miehiä silmällä pitäen”
www.is.fi
Presidentti Tarja Halonen on vieraana maanantain Efter Nio -ohjelmassa.
Golf | Xander Schauffele voitti PGA:n mestaruuden ja teki major-turnausten historiaa
www.hs.fi
Tokion olympialaisten kultamitalisti oli aiemmin sijoittunut major-turnauksissa kaksitoista kertaa kymmenen parhaan joukkoon.
Nuorukainen kuoli julmalla tavalla Vantaalla – uhrin tuttavalle vaaditaan elinkautista
www.is.fi
Rikosnimike koveni esitutkinnassa taposta murhaksi. IS seuraa oikeudenkäyntiä Vantaalla.
18-vuotias Tesla-kuski aiheutti naisen kuoleman Helsingissä – lohduttomat kuvat turmapaikalta
www.is.fi
Auringosta häikäistynyt turmakuski kuvaili, kuinka yhtäkkiä oli tuntunut kuin iso kivi olisi osunut auton tuulilasiin.
Tuomarilta uskomattoman härskiä toimintaa – ei enää asiaa kentille
www.is.fi
Tuomarin pilli lähti pysyvästi naulaan.
Meistä jokaisella on jokin unelma – Näin sen jäljille pääsee
https://www.aamulehti.fi/feed
Jokaisella on jokin kestounelma, vaikka emme sitä aina tiedosta. Unelma on suurempi asia kuin tavoite. Kun löytää unelmansa, ymmärtää paremmin itseään. Joskus oma kestounelma löytyy vasta sitten, kun lähtee jotain tavoitetta kohti. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehden arkisto 6:30 Monesti ajattelemme, että unelmat olisivat tarkkoja asioita, joita mei
Tappara-ikoni oli aikaansa uhmannut hahmo, joka poltti ketjussa – Pekka Marjamäki sai Neuvostoliiton legendan vapisemaan ja toisen raivostumaan
https://www.aamulehti.fi/feed
Pekka Marjamäki oli 1975 jääkiekon MM-kisojen paras puolustaja, eikä hänen lämärinsä veroista ollut Suomessa. Mutta kun muut lähtivät ammattilaisiksi, ”Marja” jäi Tampereelle ja pelastuslaitokselle. Pekka Marjamäki (vas.) Tapparan vaihtopenkillä huippuvuonna 1975. Kasvoilla tuttu virne, kädessä pelätty maila. Kuva: Esko Sala 6:30 1950-luvun Tamper
Unescon maailmanperintökohteeseen haetaan taas rakennuskieltoa – syynä asemakaavoituksen venyminen
yle.fi
Vanhan Rauman rajoitettu rakennuskielto on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Uusi asemakaava ei ole vieläkään valmis.
Jos Inga Magga huohottaa etäkokouksen aikana, hänellä on siihen pätevä syy
www.is.fi
Kirjailija Inga Magga sumplii thainyrkkeilytreenit luovasti muun arjen sekaan. Harjoituksiin hän meni vielä päivä ennen kuin lähti synnyttämään kolmatta lastaan.
Opiskelu | Laajat läsnäolopakot lähiopetuksessa ovat ammattikorkeakouluissa harvinaisia – Kerro kokemuksistasi HS:n kyselyssä
www.hs.fi
Pohjois-Savossa uskotaan ennemmin kannustukseen kuin pakkoon. Tampereella opiskelijat näyttävät viihtyvän lähiopetuksessa hyvin.
Aiotteko listautua pörssiin? Perinteinen perheyhtiö vastaa napakasti
kauppalehti.fi
”Koska minulla on kolme lasta, osakkeitteni arvon on kolminkertaistuttava ennen kuin jätän ne perillisilleni”, sanoo vuonna 1883 perustetun Bernerin uusi hallituksen puheenjohtaja.
Huoli hyytyneestä asuntorakentamisesta jatkuu Tampereella: Nyt esitetään isoa leikkausta rakennuslupamaksuun
https://www.aamulehti.fi/feed
Kuluvana vuonna Tampereella on aloitettu toukokuun alkuun mennessä 309 uuden asunnon rakentaminen. Aamulehti Tampereella esitetään rakennuslupamaksun huomattavaa alentamista määräajaksi, jotta asuntorakentamisen aloituksia saataisiin vauhditettua. Asia on päätettävänä 21. toukokuuta Tampereen yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaostossa.
Matias Mäkirannan kolumni: Uskallatko kouluttautua ammattiin, joka automatisoidaan kymmenen vuoden päästä?
yle.fi
Ammatillinen koulutus ”köyhtyy”. Nuoria työnnetään vimmalla yrityksiin käytännön oppiin, mutta tulevaisuuden murros vaatii, että opittaisiin opiskeluvalmiuksia, Mäkiranta pohtii.
Huvila ja huussi -mökin erikoinen kolmiomuoto jännittää jopa sisustusarkkitehtiä
www.is.fi
Kolmiomökki saa uuden ilmeen Huvila ja huussi -kauden viimeisessä jaksossa.
Asiantuntija lataa: Kukaan ei ole aidosti lojaali Putinille
www.is.fi
Vain harvat ovat turvassa, kun Venäjällä käynnistyy valtataistelu. Venäjä-asiantuntijat Luke Harding ja Mark Galeotti arvioivat IS:lle, ketkä ovat vaarassa arvaamattomassa valtapelissä. Hardingin mukaan Venäjä toimii mafian periaatteella, jonka mukaan kenestä tahansa voidaan hankkiutua eroon.
Ella ikuisti hellyttävän näyn Rovaniemellä – ”Siis kattokaa, miten söpöä!”
www.is.fi
Ella Pulkkinen näki jotain erikoista työpaikkansa pihalla Rovaniemellä. Orava perhe yritti päästä katolle, mutta pennut eivät osanneet vielä kiivetä. Oravaemo kantoi poikasia tavalla, joka ihastutti sekä Ellaa että Tiktokiin ladatun videon yleisöä.
Irtokoirat tappavat poroja ja aiheuttavat niille keskenmenoja Pohjois-Lapissa – näin toimit, jos törmäät irtokoiraan
yle.fi
Koirien kiinnipitoaikana poronhoitaja saa tappaa koiran, jos se on ainoa tapa estää koiraa vahingoittamasta poroja. Porovahingot nousevat helposti tuhansiin euroihin.
Painostus Volkswagenin suunnasta oli suurta, mutta Skoda pani hanttiin – tältä näyttää lopputulos
www.is.fi
Skoda Kodiaqissa nähdään uudenlaista ajoergonomiaa, joka pesee käytettävyydellään jopa emo-Volkswagenin.
Näillä aloilla työttömyys uhkaa syventyä, ennakoi Akavan Pasi Sorjonen
kauppalehti.fi
Työmarkkinoilla on nähty jotain sellaista, mitä kaikki ekonomistit ihmettelevät, sanoo Kauppalehden Viikon vieras, Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.
Viktor Orbán ajaa PS:n ahtaalle – Kuviosta ”kolaus perussuomalaisten arvostelukyvylle”?
https://www.uusisuomi.fi/api/feed/v2/rss/us
Riikka Purra puhuu ”vaihtoehtoisista ratkaisuista” Orbán-ongelman ratkaisemiseksi, mutta mitkä ovat oikeasti puolueen vaihtoehdot? Akatemiatutkija Timo Miettinen arvioi, mihin tilanne johtaa.
Vantaa | Poliisi tutkii: Kaksi autoa paloi pysäköintialueella
www.hs.fi
Tulipalo oli vaarassa levitä myös muihin autoihin pysäköintialueella.
Tamperelainen valomainosfirma iski jättipottiin
https://www.aamulehti.fi/feed
Tammerneon uskoo liikevaihdon voimakkaaseen kasvuun. Metrokylttien sopimus on 4+4-vuotinen. Tammerneonin toimitusjohtaja Timo Mattila (oikealla), myyntijohtaja Marko Mäkitalo (vasemmalla) ja tuotantojohtaja Marko Kolehmainen esittelevät mallikappaletta, jolla yritys voitti kilpailutuksen Tukholman metron opastekylteistä. Sopimus tuo yhtiölle kovaa
Maija-Liisa Peuhu, 82, kärsi vuoden piinallisista oireista –vasta sitten tajuttiin, mistä on kyse
www.is.fi
Näyttelijä Maija-Liisa Peuhun long covid -oireet jatkuivat vuoden. Nyt hän voi hyvin ja odottaa uutta kesää.
Ravitsemusterapeutti kertoo, miten leipää voi syödä ilman pelkoa painonnoususta – tarkista nämä asiat
www.is.fi
Etenkin moni laihduttaja välttelee leipää, mutta onko siihen syytä? Ravitsemusterapeutti vastaa.
Kommentti: Leijonat on käsittämättömässä tilanteessa
www.is.fi
Näistä kisoista uhkaa tulla yksi kaikkien aikojen hämmentävimmistä leijonaturnauksista, kirjoittaa Ville Touru.
Yllättävä hakemustulva varhaiseläkkeelle – näin käy, jos ottaa osaeläkkeen 61-vuotiaana
yle.fi
Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen (ove) hakemusmäärät lähes tuplaantuivat alkuvuonna. Kyseisen eläkkeen alaikäraja nousee ensi vuonna.
Apteekit | Apteekkariliitto: Hallituksen leikkaukset uhkaavat viedä 40 prosenttia apteekeista konkurssiin
www.hs.fi
Hallitus kaavailee muun muassa itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista.
Opiskele näitä aloja, jos haluat rikastua – 4 kirjainta yhdistää ”suurimpia voittajia”
www.is.fi
Tietyt koulutukset erottuvat muista varmimpina reitteinä vaurauteen, paljastaa Ilta-Sanomien selvitys Suomen kovatuloisimpien opiskelutaustoista. Asiantuntija kertoo, mikä ominaisuus huipputuloisissa korostuu enemmän kuin ennen.